*

Sokka irti Suomessa riittää korjattavaa - tavoitteena hyvinvoiva kansa.

Kännykät luokkahuoneessa

 

Jälleen kerran tapetilla ovat kännykät oppitunneilla ja niiden mahdollistama julkinen häpäisy. Moneskohan kerta lienee, kun tästä asiasta mediassa kohistaan?

 

Tilanteeseen on helppo ratkaisu, jos haluamme tilannetta rauhoittaa:

Määrätään oppilas luovuttamaan puhelimensa aina tunnin alussa luokan seinustalla olevaan lokerikkoon tai hyllyyn, josta sen saa joko päivän päätteeksi (alaluokat) tai välitunnin alkaessa ottaa mukaansa. Paras olisi, jos samalla määrättäisiin sulkemaan kaikki datayhteydet, jotta luurit eivät värise kesken kaiken ja jotta turha säteily eliminoidaan.

Mikäli alaikäinen oppilas ei käskyä tottele, opettaja tai rehtori saisi takavarikoida puhelimen ja palauttaa sen vasta päivän päätteeksi. Toistuvissa rikkomuksissa puhelinta ei lapselle palautettaisi, vaan lapsen vanhempi voisi noutaa puhelimen henkilökohtaisesti opettajalta tai rehtorilta.

Ainakin aamun ensimmäisellä tunnilla olisi minusta soveliasta, että oppilas myös tervehtisi opettajaa kunnolla. Tämä olisi hyvä yhdistää kännykän lokeroon tuomiseen – opettaja voisi seisoa lokerikon vieressä, jossa oppilas ensin näyttäisi, että datansiirto on poissa päältä, sitten tervehtisi opea silmiin katsoen tai jopa kätellen ja lopuksi asettaisi luurin omalle paikalleen lokeroon. Tämä ei vie montaa sekuntia per oppilas, mutta rauhoittaa kummasti, kun aamu alkaa kunnollisella tervehdyksellä.

Eli kysymys kuuluu: halutaanko sitä tilannetta rauhoittaa vaiko vain päivitellä tätäkin asiaa?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

Espoolaisen yläasteen vanhempainillassa ehdotettiin koululle juuri esittämäsi kaltaista ratkaisua kännykkäongelmaan.

Rehtorin mukaan se ei ollut mahdollista, koska koululle saattaisi tulla korvausvaateita mikäli oppilaiden puhelimia katoaa tai rikkoontuu tunnin aikana luokan seinällä olevassa kännykkäparkissa.

Rehtorille ehdottiin tämän jälkeen vastuuvapauslomakkeen lähettämistä koteihin vastuun rajaamiseksi. Ei ollut toimiva ajatus rehtorin mielestä...

Samassa oppilaitoksessa ei myöskään häiritsevästi käyttäytyvää nuorta poisteta luokasta koska silloin "häntä ei voida valvoa", koska ei ole resursseja. Kansliaan tai muualle valvottavaksi lähettäminen ei myöskään "käytännönsyistä" ollut rehtorin mukaan mahdollista.

On se kummaa ettei koulut saa tuota asiaa järjestykseen..

Tuosta koulun ja vanhempien tapaamisesta jäi sellainen maku ettei koululla ollut aitoa halua asian ratkaisemiseksi.

Käyttäjän SannaHovi kuva
Sanna Hovi

On se vaan niin kummallista. En ymmärrä, miten kännykät siitä lokerosta kenenkään huomaamatta katoaisivat/tippuisivat. Tai miksi koulu olisi korvausvelvollinen kännyköistä, joihin koskee vain oppilas itse kaikissa muissa tapauksissa kuin takavarikoidessa. Ja kaikkein eniten ihmettelen tuota mainitsemaasi rehtorin mielipidettä. Hän siis haluaa pitää ongelmat lähellään niiden ratkaisemisen sijaan.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Rehtorin kommentit kertovat, että laki on hallussa, mutta ei ole kiinnostusta ratkaisuihin. Hyvä pedagoginen johtaja ottaisi tavoitteeksi nolla syytä poistaa oppilas tunnilta ja nolla kappaletta kännykkähäiriötä tunnilla. Tunnilta ulos heitetty oppilas ja kännykkäkonflikti on pedagoginen epäonnistuminen kouluyhteisöltä. Ja yhdessä oppilaiden ja opettajien kanssa kyllä keksitään keinot noiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Käyttäjän SannaHovi kuva
Sanna Hovi Vastaus kommenttiin #3

Olisiko sinulla antaa esimerkkejä noista keinoista? Onko teillä käytössä jokin toimiva menetelmä? Joku voisi saada hyviä vinkkejä omaan kouluunsa tms.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

#4
Hyvä koulukulttuuri ei sinänsä ole niksipirkkailua ja noin vain siirrettävissä. Se vaatii vuosien työn, kun siitä yleisestä valittamisesta ja ongelmakeskeisyydesta siirrytään kaikkien, myös nuorten arvostamiseen ja keskinäiseen kunnioitukseen.

Yksi kestävä ratkaisu on satsata pysyviin ihmissuhteisiin niin laadun kuin määränkin suhteen. Vähemmän oppilaita per opettaja ja enemmän aikaa heidän kanssaan. Yhtenäiskoulussa (luokat 1-9) tähän on mahdollisuuksia.
Opettajia pitää myös rohkaista olemaan ihmisiksi, eli ei vaikkapa se akateeminen ja nörtihkö aineenopettajakaan saa mennä substanssinsa taakse piiloon. Sellainen on nuoria stressaava toimintatapa. Hehän nimenomaan haastavat sitä inhimillistä välittämistä näkyviin ja ovat kolholla tavallaan kiinnostuneita ihmisestä, hakevat aikuisuutta tuekseen.
Ja restoratiiviset työmenetelmät ovat kyllä loistavia apukeinoja.

Mutta konkreettisesti se rehtori voisi ottaa projektina valvottavakseen ne ulos heitetyt ja selvittää, miten vastaava vältetään. Syy ei ole aina yksin nuoressa. Jos niitä bumerangeja esim. tulee jatkuvasti tietyltä opelta, on asia selvitettävä.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

Entä tämä kännykkä ongelma?

Kyseisessä koulussa siitä on keskusteltu jo pitkään..

Vanhempien tahtotila olisi olut kännykkäparkit luokkiin. Ja jos vastuukysymys huolettaa oppilaitosta niin ehdotettiin tosiaan vanhemmille lähtetettävää vastuuvapauslomaketta koskien kouluun tuotavia matkapuhelimia.

Kännykkäparkit ehdotettiin valmistettavaksi oppilastyönä.

Minusta tuon pitäisi olla itsestään selvä asia ja käytännön lähteä jo ala-asteelta. Ja kaikissa kouluissa yleisesti.

Kipuilua näiden lasten kanssa asiassa olisi varmasti jonkin aikaa, mutta kun kännykätön luokkahuone olisi ainoa tunnettu luokkahuone niin hiljalleen soraäänet vaimenisivat. Asia olisi itsestäänselvä..

Hyvällä tuurilla osaisivat vanhempanakin olla edes hetken ilman sitä rakasta kännykkää.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

#5

Hyvä, että aiheesta "koulu" keskustellaan tässä kännykkäasian ohella. Koulusta ja oppilaista keskustellaan aivan liian vähän opettajanhuoneen ulkopuolella.

Itselleni oli suuri yllätys kuulla koulukuraattorilta, että opettaja tuntee työssään suurta ahdistusta. Mutta, kun kuraattori aihetta sitten avasi minulle, aloin ymmärtää koulumaailman moninaiset vaatimukset.

Opettaja ei ole pelkästään puun ja kuoren välissä vaan vielä monessa muussakin välissä. Yhtäällä on opetussuunnitelma, jonka seuraamisesta opettaja on vastuussa - ja vaikka mitään tulospalkkiota tai sanktioita ei olekaan opettajalle tiedossa, hän periaattessa on vastuussa myös siitä, että oppilas oppii jotakin. Toisaalla on joukko opetettavia lapsia ja nuoria omine vahvuuksineen ja heikkouksineen _sekä_ heidän vanhempansa, joista yhä useampi kokee nykyisin osoittaa oman hyvän vanhemmuutensa suorittamista vahtaamalla opettajan toimia - ja valittamalla heti, kun aihetta ilmenee (vähän sama ilmiö kuin jalkapallokenttien laidoilla huutavat vanhemmat, jotka ottavat hellaa tuomarin päätöksistä siinä määrin, että marssivat itse kentälle oikeutta jakamaan).

Jäävuoren huippu on tuo oppilas, jota ei voida poistaa luokasta, koska hänelle ei käytävässä ole valvojaa. Tällaista valvontatehtävää varten vapaana olevaa henkilöä ei taida olla yhdenkään koulun palkkalistoilla.

Kuitenkin monin paikoin näyttää siltä, että se kasvatustyö, jota kodeissa tulisi tehdä, on ulkoistettu kouluille. Jos kasvatus olisi kohdallaan, ei ujommallakaan aineopettajalla pitäisi olla mitään hätää luokan edessä. Onhan todettu tämäkin, että esimerkiksi matematiikkaa voi sekä opettaa että oppia useammalla eri tavalla. Aina ei ole oppilaan syy, jos hän ei opi. Syy voi olla myös opettajan tyylissä.

Jos asioista pystytään keskustelemaan sivistyneesti, voidaan ongelmat yleensä ratkaista. Huutoäänestys sen sijaan ei yleensä muuta asioiden tilaa sen kummemmaksi. Kurkkupastilleja vain kuluu.

Opettaja ei ole asiakaspalvelija - ei vanhempien eikä lasten asiakaspalvelija. Hän on opettaja. Opettajan tehtävä on opettaa. Jos opettajan ajasta merkittävä osa kuluu kurinpidollisiin tehtäviin, niin jotakin on pielessä.

Tässä lopuksi linkki kirjoitukseen, jossa on koulukuraattori Airi Pukkilan ajatuksia koulumaailmasta ja oppilaista:

http://johannasirenkaplas.puheenvuoro.uusisuomi.fi...

Käyttäjän JyrkiVetosalmi kuva
Jyrki Vetosalmi

En ymmärrä mikä ihmeen alemmuuskompleksi osalla teistä luokanopettajista on. Eihän teiltä voi odottaa kaikkien aineiden suvereenia hallintaa ja on ymmärrettävääkin, että turvauduttu opettajanoppaisiin sekä valmiskokeisiin. Toki joskus on huvittanut kuulla ja ihan vierestä nähdä, ettei teistä 4x5 ole sama kuin 5x4, tai että opettaja ei oikein ole tykännyt matematiikasta ja uskontoahan silloin on opetettu.

Varmaan on raskasta huomatessaan fiksujen tajuavan opettajan olemisen heikoilla jäillä asiakysymyksissä. Miksiköhän suurimmat ongelmat väkivaltaisista oppilaista on juuri alakoulussa?

Käyttäjän Olli-PekkaLindgren1 kuva
Olli-Pekka Lindgren

Aikalailla kyllä mielestäni aliarvioit luokanopettajien osaamista.
Jo ennen koulutustaan (5 v.) he ovat tehneet mm. ylioppilastutkinnon
ja uskoisin että sitä ei olisi tehty jos ala-asteen kertotaulu olisi hukassa.
Eri asia on, onko kaikista luokanopettajista kaikki aineet yhtä kiinnostavia. Jos itse olisin luokanopettaja, pitäisin uskonnon opettamista aika turhana (voisin korkeintaan opettaa, kuinka hölmöä on uskoa johonkin Nooan arkkeihin yms.).

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

Kai kännykkäparkki voi olla lukollisen oven takana, jolloin parkista ei pääse mitään katoamaan? Missä tässä on ongelma?

Sen sijaan päällä jätettävien kännyköiden kohdalla on ongelma nimeltään säteily. Tästä asiasta ei edelleenkään Suomessa keskustella juuri lainkaan. Tavallaan sen ymmärtää Nokia-taustaa vasten. Ei sopinut keskustella sellaisen vaaroista mitä itse tuotettiin. Mutta nythän tämä on eilistä. Asiasta voi keskustella eikä vientikauppa vaarannu.

Lasten terveys sen sijaan vaarantuu. Voi vain kuvitella minkälaisia säteilykeskittymiä koulut nykyisin ovat, kun jokaisella lapsella on mukana kännykkä ja se kännykkä on koko koulupäivän päällä.

Jos/kun kännykkäparkit saadaan aikaiseksi, kännyköiden pitäisi myös olla pois päältä.

Muihin saavutettaviin etuihin kuuluu se, että koulukiusaaminen kännykän avulla vähenee.

http://www.iltalehti.fi/terveys/2012102416238066_t...

Käyttäjän SannaHovi kuva
Sanna Hovi

Olen melkolailla samaa mieltä kanssasi. En tosin näe lukittavaa kaappia välttämättömänä. Datansiirron sulkemista ehdotin siksi, että siihan lienee monelle helpompi suostua kuin virran katkaisuun. Suurin osa säteilyä kuitenkin häviää, kun datansiirto on poissa. Myös lentotila olisi kätevä.

Aivan varma olen siitä, että kännykkäsäteily lisää monen oppilaan levottomuutta.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

Hyvä, että otit esille tuon levottomuuden. Tästähän on Suomessa olemassa jo case-esimerkkikin jossain. Muistan, kun TV:stä tuli pieni pätkä kännykättömästä koulusta. Sieltä todettiin, että oppilaat ovat huomattavasti rauhallisempia. Ohjelma tuli TV:stä samoihin aikoihin, kun professori Devra Davis vieraili Suomessa ja hänen kännykkäsäteilyä koskeva lausuntonsa televisioitiin.

Lukittava kaappi ja nimitarra joka kännykän päällä säästää aikaa. Jos ei kyseessä olisikaan suoranainen varkaus, voi eteen osua kuitenkin jäynä, jonka selvittäminen nielee aikaa. Lukko kaapin oveen säästää aikaa ja vaivaa.

http://yle.fi/uutiset/3-6387817

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Alaluokilla tein oppilaiden kanssa kännykkäparkin teräskattilasta. Siinä on se hyvä puoli, että se on Faradayn häkki, eli päälläkin oleva kännykkä kadottaa verkkoyhteyden. ;-)

Oppilaiden omat lukittavat lokerot ovat laillinen ratkaisu turvalliseen tavaroiden säilytykseen. Sinne vaan mopokypärät, viulut, luistimet ja kännykät.

Ihme kyllä, nykyään luokan perällä oleva luvallinen latauspistekin rauhoittaa viestintäkuumetta. Jatkojohto ja muutama laturi.

Käyttäjän SannaHovi kuva
Sanna Hovi

Hyvä idea. Oliko jokaisella oma kattila

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

No, aivan mahtavaa! Siinä tuli samalla pidettyä oppilaille mielenkiintoinen pikku luento fysiikasta? :-) Lisää tätä. Tulevat teolliset muotoilijat muistavat tämän ihmeen.

Käyttäjän SannaHovi kuva
Sanna Hovi

Nuo omat lokerot eivät ole ratkaisu, jos halutaan vahtia sitä, että jokainen luovuttaa kännykkänsä. Se täytyy tehdä opettajan nähden.

Toimituksen poiminnat